Mandatum Asset Managementin Private Debt VI -strategia keräsi 155 miljoonaa euroa asiakasvaroja ensimmäisessä merkintäikkunassaan

25.4.2023

Mandatum Asset Managementin Private Debt -ohjelma on kerännyt uusia sijoittajia ja kasvattanut olemassa olevia sitoumuksiaan vaikeasta markkinaympäristöstä huolimatta. Mandatum AM Private Debt -ohjelmaan on sijoittanut institutionaalisia sijoittajia Suomen lisäksi myös Ruotsista ja Tanskasta.

Mandatum Asset Managementin Private Debt -ohjelman kasvu jatkuu. Mandatum AM Private Debt VI -strategian ensimmäinen merkintäikkuna sulkeutui maaliskuussa 2023 sen kerättyä 155 miljoonaa euroa sijoitussitoumuksia asiakkailta. Strategia sijoittaa direct lending -yrityslainoihin ja opportunistisiin lainahankkeisiin hajautetusti Euroopassa ja USA:ssa, pääosin ulkoisten rahastojen kautta. Yhteensä Mandatum Asset Management on sijoittanut Private Debt -rahastoihin noin kolme miljardia euroa.

”Asiakkaillemme jo kahdeksan vuoden ajan tarjoamamme Private Debt -sijoitusohjelma on jatkanut kasvuaan uusien sijoittajien määrän ja olemassa olevien sitoumusten kasvun myötä, mikä on poikkeuksellista näin haastavassa markkinaympäristössä. Omaisuusluokka näyttelee erityisesti institutionaalisten sijoittajien allokaatioissa yhä merkittävämpää roolia”, Mandatum Asset Managementin Private Debt -sijoituksista vastaava johtaja Jussi Tanninen kertoo.

Strategian menestyksestä kertoo myös se, että siihen on tehty sijoituksia kotimaan lisäksi Suomen rajojen ulkopuolelta.

”Hajautettu ohjelmamme on näyttänyt toimivuutensa useissa markkinaympäristöissä. Olemme erittäin iloisia ja ylpeitä, että asiakkaamme ovat jatkaneet kanssamme ja että ohjelmaan on tullut sijoittajiksi institutionaalisia sijoittajia Suomen lisäksi myös Ruotsista ja Tanskasta. Tällä hetkellä credit-sijoittamisen ympäristö on erityisen houkutteleva ja meillä on pitkät näytöt menestyksekkäästä sijoitustoiminnasta sen parissa”, Tanninen sanoo.

 

Lue lisää:

Vastuullisuusperiaatteiden toteutuminen Private Debt -ohjelmassamme

Private Debt and Public Market Equivalent Return Comparison

 

Lisätiedot:

Niina Riihelä, markkinointi- ja viestintäjohtaja,
niina.riihela@mandatum.fi, puh. 040 728 1548

Jussi Tanninen, Head of Private Debt and Real Estate, jussi.tanninen@mandatumam.com, puh. 040 563 1937

 

Mandatum Asset Management

Mandatum Asset Management (MAM) on vuonna 2021 perustettu omaisuudenhoitoyhtiö. Sen hallinnoima sijoitusvarallisuus jakautuu yhtiön keskeisiin ydinosaamisalueisiin: yrityslainasijoituksiin, pääomasijoituksiin, kiinteistösijoituksiin ja aktiiviseen valintaan perustuviin osakesijoituksiin. MAM tarjoaa sijoitusratkaisuja sekä varainhoitoa vaativimmille instituutio- ja yksityissijoittajille. MAM ja sen sisaryhtiö Mandatum Life ovat osa Sampo Oyj:n kokonaan omistamaa Mandatum-konsernia.

 

Tämä uutiskirje tai tiedote on laadittu vain informaatio- ja markkinointitarkoituksiin, eikä annettuja tietoja voida pitää suosituksena merkitä, pitää tai vaihtaa tiettyjä sijoituskohteita tai toteuttaa muuta sijoitustoimintaa. Mandatum on pyrkinyt varmistamaan esitettyjen tietojen oikeellisuuden, mutta ei takaa tietojen oikeellisuutta tai täydellisyyttä eikä vastaa niissä mahdollisesti esiintyvistä virheistä tai puutteista.

Sijoitussidonnaiset vakuutukset myöntää ja sijoituskorit omistaa Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö (Mandatum). Mandatum Asset Management Oy (MAM) toimii salkunhoitajana sekä Mandatumin asiamiehenä vakuutusyhtiön puolesta ja lukuun. Mandatum tai sen asiamiehet eivät vastaa sijoituskohteiden arvonkehityksestä eivätkä vakuutukseen liitettyjen sijoituskohteiden valinnasta.